1. maaliskuuta 2010

Viikonloppua

Eipä käyny viikonloppuna aika pitkäksi.
Lauantaina muu sakki lähti mummolaan ja myö jäätiin Linnean ja Veetun kanssa leivontapuuhiin.

Muutaman tunnin aherruksen jälkeen saatiin aikaan lopulta jotain valmista.







Ja herkuttelemaan. Eipä olisi kukaan uskonut että siitä pienen pienestä 1,5 kiloisesta keskosesta tulee näin reipas neiti. Emmi on iloinen ja sosiaalinen tyttö, lukee sujuvasti vaikeitakin tekstejä, osaa laskea tuhatlukuja, luistelee, hiihtää, nauraa ja leikkii.



Mahat täynnä herkkuja onkin hyvä ottaa pari erää Afrikan Tähteä ja Kimbleä.

Onneksi ne pakkaset laski täällä meilläkin nollan tietämiin. Sunnuntaina pakattiin ryhmärämälle luistimet kassiin ja radalle. Harmi vaan ettei kaukaloa tahi rataa oltu aurattu, mutta se ei meidän tahtia haitannut.


Atte ja Emmi


Linnea


Joonas


Aatu ja Ikkä


Aatulla ei vielä ole luistimia, mutta hauskaa riitti ilmankin.

Kotimatkalla piti käydä kaupan kautta täydentämässä maitovarastoja. Muu sakki ootti pihalla, sillä aikaa kun lastasin kärrin täydeltä maitoo.


Tätä kaveria ei olis saanu lähtemään kotiin ei sitten millään.

4 kommenttia:

Sani kirjoitti...

:)

-Jassu- kirjoitti...

Ooo, nami nami! Värjäsitkö kermavaadon elintarvikevärillä vai mistä sait tuon ihanan vaaleanpunaisen värin?

Hyvä tuo vika kuva.. Kaikessa yksinkertaisuudessaankin se kertoo tuttua tarinaa, pikkupoika ja poliisiauto :-)

Minttu kirjoitti...

Jassu: Jep, nestemäistä elintarvikeväriä. Sillä saa värjättyä myös mokkapalataikinan. Eli jättää kaakaon pois ja lykkää topakasti elintarvikeväriä. Päälle sit tomusokerikuorrute, luonnollisesti vaaleanpunaisena =)

Mia kirjoitti...

Ihanan värinen kakku tosiaan! :)