Ihanaiset vierailevat tähdet saapuivat juhannuksen viettoon ja lomailemaan pariksi viikoksi. Tänään Joonas lähti Ikkän kanssa rekkareissulle Helsingin suuntaan. Kuvia juhannukselta on, mutta kamera on hukassa. Mihin jemmaan lienen taas sen laittanu. Palaamme siis niihin kuviin tuonnempana.
Ja sitten siihen sapetukseen. Vierailevien tähtien äiti on hiukan hukassa lastenvaatteiden kokojen kanssa. Aikaisemmin jouduimme joka vierailukerran jälkeen sanomaan että tämä ja tuo ovat pieniä. Välillä minulla jopa paloi sen verran pahasti hihat näihin pieniin vaatteisiin, joten hommasin meille kaikkea oikeassa koossa. Joten lapset tulivat meille ilman kasseja.
Noooohhh.... Nyt tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen. Joka kerta kun lapset tulevat meille, mukana olevista vaatteista lähes puolet ovat täysin uusia, suoraan kaupasta kassiin meiningillä. Olin tästä alkuun todella iloinen, varsinkin lasten puolesta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Tälle vierailukerralle, siis 2 kokonaista viikkoa, vaatteita oli mukana vähemmän kuin pelkälle viikonlopun kestävälle reissulle. Siis what the fuck!!!!!!! Jep, tälläkin kertaa kasseista löytyi uusia ihanuuksia, mutta nyt mentiin taas metsään. Ilmeisesti rouva on vetänyt herneitä pussillisen nenään ja poskionteloihin, sillä mukana ei suinkaan ollut pieniä saati sopivia vaatteita. Joonaksen kassista löytyi kahdet uudet verkkarit, ihanaa. Mutta, mutta.... Joonashan käyttää housuja koossa 152, mutta mammapa oli lykännyt kassiin koon 160 verkkarit ja ei tasan muita olohousuja. Mitäpä lottootte, voiko koon 160 verkkareita käyttää, joissa kasvuvaraa lahkeenpituudessa on 10 senttiä????
Emmillä puolestaan on koon 122-128 vaatteita. Nooohhhh.... Mekko koossa 134, housut 134, alushousuja 134/140, välikausitakki 140, T-paitoja 134/140, sukkia 38-39. Neitokaisellahan jalka on kokoa 32-33, kengästä riippuen. Saldona siis mekko joka ulottuu lattiaan, housuja käännetään lahkeesta pari kertaa, alushousut hiukan lököttää, takin hihoja käännetään liki 10 senttiä, T-paitoja mallia mekko, ovat pidempiä kuin se uusi henkkamaukan hame joka oli mukana (ja tämä kyseinen hame on tämän kesän mallistosta ja kokoa 128), sukkien kantapäät puolessa pohkeessa.
Lapset itse vain sanoivat etteipä ainakaan ole pieniä ja että sopivatpahan vielä ensi kesänäkin. Rouvalle laitoin viestiä noista Joonaksen housuista, mutteipa sieltä vastausta kuulunut. Enpä sitten viitsi saksia lahkeita oikeaan mittaan ja ommella vaan naputtelin henkkamaukan alesta sopivat housut tämän vierailun ajaksi. Heittäköön sitten mamma kotona vaikka roskiin.
Ottakaapa hyvät immeiset kantaa!!! Ja kiitos mielellään otetaan vastaan myös negatiivisia mielipiteitä, jos mielestänne sappeni kiehuminen on turhaa.
Makuuhuoneen remontti on valmis
4 viikkoa sitten