Sain tänään, omasta mielestäni ainakin, aivan loistavan synttäriteema-ajatuksen. Kiitokset siitä kuuluu Jarnalle Tyylisuuntauksia -blogiin. Aatullahan piti olla paloautosynttärit, muttei se ajatus lähtenyt itämään ollenkaan. Mutta onneksi on blogimaailma =) Luin Tyylisuuntauksia -blogia ja siitä se ajatus sitten lähti. Nyt synttäreitä juhlitaan kesä ja allasbileet teemalla. Sain heti ajatuksen itämään ja lähes välittömästi kukkimaan.
Koristelut on selvillä, Prismalle oli tullut ihania kesäisiä kertakäyttöastioita myyntiin. Samaten sieltä löytyy kertisliinoja ihanissa raikkaissa väreissä. Serpentiiniä löytyy jo omasta takaa, mutta taidan ostaa pari pötköä lisää. Ilmapallot meni kaikki yks päivä muuten vaan puhallellessa. Niitä siis ainakin kaks pussia, tahi kolome. Kellarista pittää lisäksi ehtiä vanhat kalaverkot jälleen uuteen käyttöön. Kerran ne ovat jo palvelleet pöytäliinana ja ikkunakoristeena. Tällä kertaa virittelen verkot olkkarin seinälle ja laitan siihen kaloja ja leviä. Siis paperista tehtyjä pikku fisuja ja leviä =).
Kylppäriin virittelen uima-altaan sellasesta lasten puhallettavasta altaasta, mukaan parit rantapallot ja renkaat. Siellä voi kaikki lapsivieraat käydä pulikoimassa halutessaan. Ja luulen että halukkaita varmasti löytyy. Pyyhkeitä meiltä löytyy niin paljon ettei vieraiden tarvihe niitä erikseen mukanaan kantaa.
Pukukoodin laitan kutsuun ja toivonkin kaikkien vieraiden noudattavan sitä. Elikkäs kevyttä ja kesäistä. Itse pukeudutaan tietenkin teeman mukaan, kesämekkoo, varvassandaalia, shortseja.... Kutsussa on erikseen maininta uikkareista.
Tarjoiluksi suunnittelin jätskiannoksia, mutta eihän synttärit ole mitään ilman kakkua, joten joku kesäinen täyttäri tulee. Kaikille halukkaille lapsille ostan pakkaseen tuutteja tahi puikkoja. Hedelmistä meinasin värkätä cocktailtikkuja. Lisäksi vakkarinameja ja keksejä. Eiköhän tuosta löytyne jokaiselle jotakin. Joku suolanenkin pitäs keksiä.
Uinnin ja syöpöttelyn jälkeen mietiskelin kasvomaalausta, mutta saa nähä kerkiikö sitä missään välissä maalailemaan.
Tässäpä muutamia otoksia kutsukortti kuvista. Viimeinen tulee kutsuun.
Sillä aikaa kun äippä ideoi, lapset leikki kotista ja kauppaa. Koti oli Linnean huoneessa ja kauppa Aten huoneessa.
Ensin päivitellään kaupanhyllyillä
Ja sitten kassan kautta kotio.
Sillä aikaa kun äiti hoitaa vauvaa....
....isi laittaa ruokaa.
Jos sitä sitten ruuanlaittoon ja pullataikinaa kohottelemaan....
Makuuhuoneen remontti on valmis
4 viikkoa sitten
8 kommenttia:
Hyvä idea, mukavat juhlat tulossa :))
Ihanat leikit pienillä =)
Ja kivan kuuloiset juhlat tulossa. Meillä tulee taas ongelmia kesäkuussa, isoilla on synttärit 7.pv ja Empulla 28. Väleihin osuu myös kolmen kummilapsen synttärit! Taitaa tulla kauhea varauskisa, että kuka missäkin kohti saa juhlansa värkätä =)
Jos saat vielä auringon viriteltyä sinne, niin tulen kuokkimaan mukaan =D
Samat puuhat meillä lapsilla ja taitaa olla sama keittiökin =)
Hansu: Meillä on elokuussa tulevaisuudessa oikeen synttäriviikonloppu. Atte on syntyny 11. päivä ja Linnea 12. päivä. Vielä mennään yksillä isoilla juhlilla, mutta sitten ku on ne omat kaverit...
Pistäkää koko sakki samoihin bileisiin. Varaatte vaikka koulun salin ja juhlitte oikeen kunnolla =)
Shaoli: Lämmön takaa sauna ja sen auringon virittelen keltaisesta kartongista. Tuohon oikeeseen aurinkoon kun ei voi luottaa =)
Hienot juhlat teille tulossa! Hyvin olet suunnitellut kaiken =) Itse en ikinä kykenisi samaan. Tuntuu, että kaikki muut keksivät aina ne parhaat ideat ;)
Hauska idea! Leipoispa joku täälläkin pullaa...
Aivan loistava tuo kutsuun tuleva kuva! Se on ihan sellainen "Mitäpä tässä, kesää pitelee"-kuva. :-D
Saattaa tosiaan käydä niin, että piakkoin ei enää yhteiset juhlat kelpaa. Siinäpä sitten pidätte rantabileitä koko rahan edestä!
Voi ku kiva idea :)
Lähetä kommentti