24. lokakuuta 2011

Suuri rakkaus

Se minun suuri rakkaus muuttaa meille perjantaina. Oli se kuulkaa niiiiin ihana, musta mies, nappisilmineen.... Sirkulle: Ei se oo pässi, siihen en saanu vielä Ikkää puhuttua ympäri. ;)

Musta mies sai nimen Jytky. Se on pentueensa toiseksi suurin uros. Musta mieheni on labradonrinnoutajan ja kultaisennoutajan risteytyspentu. Mehtäverta löytyy suvusta, joten toiveet Jytkyn hakuvietin suhteen on korkealla. Kuhan ensin tutustutaan ja hiukkasen jätkänpätkä kasvaa aloitetaan koulutus vesilintujen hakuun.

Tää on kuulkaa täällä niiiin rakastunut! Perjantaihin on vielä niin törkeen piiiitkä aika.

Sitten luulisin että meidän perhe alkaa karvaistenkin lasten osalta olemaan täydellinen. Hilla varmaan tosin saa jossain vaiheessa oman kisulin, kuhan neiti on hiukkasen vanhempi. Ja mitä noihin olemassa oleviin kissapoikiin tulee, Ooooo! Kissanpaska... on toistaiseksi ollut vain muisto. Katellaan kestääkö tätä onnea kuinka pitkään.

Nyt pitää lähtee höyryttämään perunoita. Kohta päästään nauttimaan ensimmäistä Vekun ajamaa jänöstä. Vekkuli kekkuli teki miehen työn ja sai vihdoin ensimmäisen kaadon alle. Tästä on hyvä jatkaa suuren metsästäjän uraa.

Palataan kuvien kera viikonloppuna maisemiin!!!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Lueskelen blogiasi jatkuvasti, juurikaan en ole kommentoinut, mutta koiraihmisenä jäi ihmetyttämään tämä pentuhankinta? Miksi sekoitus, kun rekisteröityjä käyttölinjaisia löytyy kummastakin rodusta, sekä lisäksi muita vaihtoehtoja, kuten flätti, chessie, tolleri...

Onhan tämän sekoituspentueenkin vanhemmat tutkittu ja tarkastettu asianmukaisesti perinnöllisten vikojen ja sairauksien varalta? Entä jos niitä kuitenkin ilmenee, kantaako "kasvattaja" samanlaisen vastuun kuin joutuisi rekisteröidyn pennun kasvattaja kantamaan?

Lonkka- kyynär- ym. tutkimukset ei ihan halpoja ole, ei rekisteröinti, ei vaadittavat näyttely- ja koekäynnit, sirutus, joten sikäli ymmärrän, ettei niihin kaikilta halukkuutta löydy, ja toivon että kyseessä on aito "vahinkopentue" eikä rekisteröinnin ehtojen ja maksujen kiertäminen.

Kuitenkin, onnea uuden pennun johdosta, ei ne paperit pentua tee, yhtä arvokas ja rakastettu se teille on varmasti ja koiran paikan täyttää kodissa ja sydämessä.

HannaHoo

Kassukka kirjoitti...

Minä meinasin kirjottaa tuonne aikasempaan kirjotukseen että oisko labbis (meiltä löytyy musta labbis <3 ) mutta en sit kerenny :D Ihanaa!! Niitä kuvia EI ehottamasti saa laittaa :DD Poden ihan kauheeta koirakuumetta, että huhheijaa :P

Minttu kirjoitti...

HannaHoo: Mietittiin tuota lintukoiraa ja rotua. Tultiin siihen tulokseen että halutaan juuri noiden sekoitus. Kyllähän ne on vanhemmat/suvut tarkastettu ja hyviksi todettu. En tiedä tuosta "kasvattajan" vastuusta tässä tapauksessa, mutta se nyt tiedettiin jo otettaessa koiria ettei se välttämättä ole ihan halpaa huvia.

Kassukka: Kuvia pistetään ihan kohta =)