24. elokuuta 2010

Ihqupihqu hehkutus

Minä oon niiiin onnellinen. Löysin aivan täydellisen talven toppa-asun Linnealle. se on niiiin täydellisen ihana.

Mutta ensin vähän välikautta. Tällä kertaa Joonakselle ja Emmille.


Emmille Lassien kosteussuojaa huutiksesta, uutena.

Joonakselle kattelin välikautta Prismalta. Ei menny se reissu ihan putkeen lauantaina. Aatun kummin piti tulla meille yökyläilemään poikansa kanssa, joten läksin käymään ruokaostoksilla Aatun ja Linnean kanssa. Ensinhän tietysti kierretään poistorekit ja alet. Olin siinä sitten selin ostoskärryihin ja pähkäilin Joonakselle välikautta. Olin jo laittanu takin ja housut kärriin ja arvoin toisia housuja, kun kärryistä kuului aivastus. Sen jälkeen Linnea rupesi itkemään. No se mikään aivastus ollut, vaan Linnea oksensi syliinsä, lattialle, hihaan.... Jepulis, eikun paperia ja muovikasseja kassalta ja siivoamaan. Sain neitokaisen jotenkuten siivottua ja koska vaatteet oli oksennuksessa, onneksi alla oli hihaton toppi, pyörähdin hakemassa vielä leggarit. Kassan kautta vaatteiden vaihtoon ja kotio. Jäi ruokaostokset tekemättä ja kummi tulematta. Linnealle nousi välittömästi sen oksentamisen jälkeen korkea kuume. Kuume huiteli yli 39 sen lauantain, sunnuntaina taudista ei ollut tietoakaan. Veetulla oli sama tauti viime viikolla.


Nämä sain kuitenkin Joonakselle, Takki -70% ja housut -50%. Ei paha ollenkaan.

Atte valitteli sitten kurkkuaan eilen aamulla. Jäi onneksi suosiolla kotiin, kuume nousi aamupäivällä. Tänään ei taas tietoakaan taudista. Ikkä sairastaa myös. Vieläköhän tuo kaataa minut ja Aatun?

Sitten siihen ihqupihqu hehkutukseen. Tää niinku niin rakastaa Prismaa!!!


Täydellinen


Ihana


Lämmin






Tarkkaan mietityt yksityiskohdat.


Kun hintaa on 39,90 € ja pisteenä iin päällä aikaisemmin huutiksesta ostamani Kuomat mätsäävät värinsä puolesta täydellisesti, voiko äiti olla enää onnellisempi??? Voi se, tytär rakastaa uutta asuaan yhtä paljon kuin äiti, ja ukkia rakastetaan vielä enemmän, ukki kun lupasi tarjota tämän kierroksen. Me niin rakastetaan ukkia ja Prismaa.

Laitetaan tähän nyt tuosta asusta vähän asiaakin, elikkäs Prisman Ciraf mallistoa. Kosteuden ja tuulenpitävä setti, osittaisella fleecevuorella, osittain normitikkivuori, hyvät heijastimet, lahkeensuissa lumistopparit, hyvät vetoketjut ja tarrat, tarpeeksi tiukat kuminauhat hihansuissa.....

Minä jatkan täällä huokailua ja koetan jopa saada päivitystä huutikseen. Miten nää lapset aina kesällä viruu pituutta sentti kaupalla? Ihanata tiistaita!!

Edit!! Unohdin kokonaan mainita että tuota saa ruskean lisäksi vaaleanpunaisella takilla ja tummemmilla housuilla. Ja haalareina tuota kuosia löytyy myös. Kokoja oli 128 asti, tai ainakaan meidän Prismalta en löytäny isompaa.

13 kommenttia:

-Jassu- kirjoitti...

Ensinnäkin pikaista paranemista kaikille!!!

Olipa kiva omenakuosi! Ja Kuomat tosiaan sopii täydellisesti. Ihana ukki teillä! :-D

Laura.Ny kirjoitti...

Oliko siellä haalareita kun meil on jo kaksi kaksiosaista pukua neitillä?

On kyllä ihku!!!

Minttu kirjoitti...

Jassu: Meidän ukki on paras =)

Laura: Tuota kuosia on sekä kaksosasta että haalaria. Ja värejä on tuon ruskean lisäksi vaaleanpunainen =)

xxxxx kirjoitti...

Voi teitä, teille kyllä sattuu ja tapahtuu, johan on teillä ostosreissu ollut.. Mutta minkäs teet, noi vatsataudit iskevät päälle kuin häkä, parantukaa pian! Toivottavasti se iskisi viimeisenä sinuun, sairastuvalla kyllä tarvitaan äidin hoitoa;-).

Tosi sievä tuo omppukuosi ja niin on onnellinen tyttönen kuvassa! Meilläkin on kokeiltu Cirafeja, silloin esikoisen vauva-aikoina. Harmittavan monesta meillä vain prakasi vetoketjut ja "topat" päästivät kosteuden sisään..kerrothan sitten käyttökokemuksia näistä kun talvi tulee ja pääsette käyttämään?

Mukavaa päivää ja taudinkarkoitusta!!

Eve kirjoitti...

NO olipas reissu! Mulla onni olut matkassa, kun en ole samanlaiseen tilanteeseen koskaan joutunut!? Ptyi, ptyi, ptyi..
Onneksi meni tauti nopsaa ohi. Ja toivottavasti pysyt itsa terveena!
Mä tykkään kans tästa toppa-asun väriyhdistelmästä, on käytännöllinen ja sopii hyvin meneville lapsille kun pienet kurat ei heti näy!

Annu kirjoitti...

On kyllä ihanat värit!
Oon varmaan ennenkin kertonu, että just pinkkiruskea ja limeruskea/turkoosiruskea on mun "vaateherkkuvärejä":)
Meilläkin sairastetaan taas...järkky syysflunssa vaan Senni toistaseks säästyny...argh!

Suwi kirjoitti...

ON HYVÄ!!! =)

Minttu kirjoitti...

Aamunkukka: Viime vuoden Ciraf ylitti kaikki odotukset. Se oli aivan huippuhyvä niillä pakkasilla. Katotaan kuinka käy tämän vuoden Cirafin =)

Eve: Toivottavasti tämä oli meidän ainoa moinen kauppareissu, epäilen tosin. Tuo väri on vaan niin, täydellinen.

Annu: Mulle kans uppoo nuo samat väriyhdistelmät, pojille kun vielä jostain löytäiskin ulkovaatteisiin noita limeä ja turkoosia ruskean kanssa. Pikaisia paranemisia ja jaksamista sillekin suunnalle.

Suwi: Eikö ookkin =)

Kikka kirjoitti...

Voi ykä minkä teki! Eihän se tauti tosin koskaan tullessaan lupaa kysy ;)

Kauniissa tamineissa tyttönen talvella kulkee.

Katja kirjoitti...

No onpas hyvännäköinen. Kuinka se Aten(?) Cirafin välikausiasut toimi? Jos tuota olisi pojille yhtä kivalla kuosilla niin voisin ostaa meidän veljeksille tuollaiset.

Paranemista! Voin kuvitella tuon hetken prismassa ja täytyy kyllä myöntää etten soisi omalla kohdalle sattuvan :)

Minttu kirjoitti...

Katja: Aten Cirafin välikausi on ihan huippu, piti kosteuden ja oli helppo suihkutella puhtaaksi. Ostan varmasti toisenkin kerran kun tarvetta tulee. Se asu menee ainakin vielä syksyn. Ja Linneallahan oli viime talvenakin Cirafia, ukin ostamana muuten sekin =) http://atlin-atlin.blogspot.com/2010/01/alehan-se-ja-ompeluksia.html En vaan edelleenkään osaa linkittää kunnolla, mutta tuolta löytyy se viime talvinen. Sekin oli ihan huippu ja piti lämpimänä niillä kovilla pakkasilla. Ciraf taitaa olla meidän luottomerkki tästä lähtien.

KiKiDuu kirjoitti...

Aivan mahtava kuosi tuossa Linnean toppa-asussa! Osaatko sanoa miten pieniä kokoja nuita oli? :)

Minttu kirjoitti...

Ti-ti-uu: Olisko ollu 92 ylöspäin. Haalareita en sen kummemmin kattonu.