5. lokakuuta 2010

Megapläjäys shopattua

Mitäpä sitä muutakaan täällä olis tekemistä, kuin kuvata lastenvaatekaappien päivitystä =)

Yrjötaudista selvittiin vain Linnean ja Aatun yrjöilyillä, ehkä. Vielä ei ainakaan kukaan ole sairastunut. Itellä ääni on maissa ja yskä kumisee kuin tyhjä kaivo. Lapsista varmaan on kiva kun äippä ei pysty huutamaan.
Tänään päästiin jo ulkoilemaan ja voin kertoa että oli IHANAA!!!!

Nyt kuitenkin iski tylsä hetki, kun lapset on ruokittu välipalalla, ruoka on uunissa, pyykit koneessa ja toiset narulla ja sitten se Ikkä vielä reissussa. Kuvasinpa aikani kuluks emä läjän lastenvehkeitä, joita on tullu viimeisen parin kuukauden aikana shopattua. Päivitykset kaapeissa alkaa olemaan hallinnassa, muutamat jutut tulee vielä huutiksesta ja henkkarilta. Tilaus on ollut postitusvaiheessa jo kaks viikkoa, mutta pakettia ei vaan oo kuulunu... Meiltä ei puuttuis enää ku parit rukkaset, parit talvikengät ja Atelle taas kokoa isompaa vaatetusta. Sit muutamia ei niin tähellisiä, niinku Linnealle vaaleanpunainen tai marjapuuronpunainen mekkotakki syksyyn ja kevääseen.
Mutta asiaan...

Ensin Joonakselle

Housut Lindex, paita huutiksesta


Housut Lindex, paidat Anttila


Housut Prisma, harmaa paita H&M, musta paita huutiksesta


Paita huutiksesta


Pipo ja sormikkaat Maxi Makasiini.

Emmille

Hame huutiksesta, paidat huutiksesta uutena


Housut huutiksesta, paidat huutiksesta uutena


Housut huutiksesta, Marimekon paidat huutiksesta, molemmat paidat on kuin uusia


Sammarit ja Marimekon paita huutiksesta


Housut huutiksesta, paita huutiksesta uutena


Paita huutiksesta uutena, hame kirpparilöytö


Sydänhuppari kirpparilöytö, pallohuppari huutiksesta


Huutiksesta uusi mekko prinsessaleikkeihin


Minni pyjama huutiksesta


Paidat huutiksesta


Fleecetakki ja kissapipo Prismalta, rukkaset kirpparilöytö, sormikkaat ja kengät Maxi Makasiini. Kenkien ehtona oli että niiden on sovelluttava sekä mekkotakin kanssa että ihan tavalliseen ulkoiluun.


Lämppärikumpparit Emmille ja Atelle Prismalta.

Ja Aten vuoro


Farkut, housut ja paita H&M


Marimekon tasaraitaa huutiksesta


Mummon Helsingin reissulta Atelle ja Aatulle Jonathanin kypärämyssyt, ovat molemmilla samanväriset, joten kuvassa vain toinen. Samaiselta reissulta mummo löysi alesta Reiman vuorelliset kurarukkaset, joten ne Atelle isommassa koossa jemmaan. Ja sormikkaita Atelle ja Aatulle Maxi Makasiini.

Aatu jos olis seuraavana


Nämä H&M:n yöppärit on ihan hitti. Atelle ja Aatulle molemmille samanlaiset


Housut Lindex

Veetulle


Mummon reissusta Jonathanin kypärämyssy, harmaat rukkaset Maxi Makasiini, siniset ja turkoosit rukkaset sekä hattu Prisma

Linnean kaappeihin


Lassien kosteussuojapuku huutiksesta uutena. Olihan sillä Linnealla jo asut välikauteen, mutta kun tämä on eniten neitokaisen värinen. Mummon reissulta kypärämyssy ja kosteussuojarukkaset Jonathan ja ne isommat Reiman kurarukkaset vuorella jemmaan. Sormikkaat Maxi Makasiini. Pilvipipo huutiksesta uutena. Kissapipo Prisma.


Ja tässä syy haluuni saada Linnealle vaaleanpunainen tahi marjapuuronpunainen takki. Huippu söpöt ja kuin uudet saappaat huutiksesta


Mekko joulun juhliin. Linnealla oli ensimmäisenä jouluna tämä samainen mekko koossa 74 =)


Huutiksesta näitä mekkoja nyt on tullut pitkin syksyä, mutta tämä on joulumekon lisäksi söpöin


Paita uutena huutiksesta, hame kirpparilöytö


Housut huutiksesta, paita Minymo Sisukas.net




Paidat ja housut huutiksesta

Eihän "Hilleviinaakaan" sovi unohtaa


Kummitusyöppäri huutiksesta


Body ja plyyshimekko huutiksesta.

Ja nyt loppusanoina Sinulle hyvä lukijani, joka kauhistelet vaatteiden määrää. Ota käteesi kynä ja paperia, kirjoita ylös kaikki vaatteet mitä yksi lapsi tarvitsee, sen jälkeen kerrot määrän kuudella. Meillähän lasten ikähaitari on 1-10 vuotta ja lisäksi on tulossa TYTTÖvauva, jolle ei ole jemmassa kerrassaan mitään. Toki noista poikien vauvanvaatteista löytyy jotain unisexiäkin, mutta pääasiassa vauvalle kaikki pitää hankkia. Ja ei, en halua pukea TYTTÖvauvaa sinisiin tai vihreisiin vaatteisiin. Eiköhän kahden pojan jälkeen yksi vaaleanpunainen vauva ole ihan tervetullutta vaihtelua. Tässäpä tätä vaatetta tälle kertaa.

Mukavata viikonjatkoa!

3. lokakuuta 2010

Tautitupa päivittää

Meillä jatketaan sairastelua. Nyt oksentaa Aatu. Linneahan oksensi koko sen perjantain. Itellä paukahti pää täyteen räkää viime yönä. Veetulla nenä vuotaa edelleen ja Atte valitteli justiin kurkkukipua ja väsymystä. Taitaa mennä ens viikkokin sisällä.
Eilen illalla käytiin jo Aatun kanssa Kysillä. Kuumetta on ollut joka toinen päivä reippa 39 ja joka toinen siinä 37,5 huitteilla. Eilen aamulla rupesi vasemman korvan alunen turpoamaan, joten päätettiin heittää Kyssi keikka. Päivystävä lääkäri ei osannu sanoa juuta eikä jaata, eikä myöskään konsultoitu lastenlääkäri. Käytiin labroissa ja päästiin onneks kotiin oottelemaan tuloksia, joitain hyötyä tästä sairaalan läheisyydestä. Lääkäri soitti tulosten olevan normiarvoissa, vain tulehusarvo oli hiukan koholla. Jotain virusta siis. Nyt sit yrjöillessä tää päivä =(

Menee ehken joku tovi ennen ku tänne kerkii. Nyt pitää lähtee laittamaan edelliset yrjöpyykit kuivamaan ja uudet koneeseen. Sängyt on muovitettu tyynyistä lähtien ja matot kääritty rullalle, joten tiedossa ei ole kuin lakana ja pyyhepyykkiä.

Mukavat sunnuntain jatkot ja viikonalut!

1. lokakuuta 2010

THE PÄIVÄ!!!

Tänään oli se päivä, rakenneultra nimittäin =)

Aamu alkoi oikein rattoisasti vaille kuusi. Aatulla taas kuume pilvissä, Veetu heräs melkein heti perään kun olin saanu Aatun lääkittyä. Sitä tehen koko sakki ylös. Aten vein eskaan, olympialaiset tänään. Sit postiin. Reitti kulkee eskalta tuon meidän risteyksen kautta. Ikkä soitti sit jo siinä vaiheessa ku olin takasin meitin risteyksessä ja keula kohen keskustaa. Linnea oli oksentanut oman huoneen maton. GREAT!!! Mitä vielä....
Postireissu on ihan paras tehä aamulla, kun siellä ei oo jonoja. Postilta Prismalle hakemaan juomista potilaille. Ja ihan vaan muutama pikku juttu tarttu mukaan, niinku kolme hattua ja yhet rukkaset =) Niistä kuvia ehken tuonnempana.

Kotiin pyörittämään lakanapyykkiä. Aatu nimittäin oksensi toissa yönä meidän sänkyyn ja unohin eilen laittaa ne lakanat kuivumaan. Tulipahan ainakin puhtaita, kun pesee kaks kertaa. Kotiin päästyä Linnea yrtsäs vielä sänkyyn, joten tää päivä pestään lakanoita oikein urakalla.

Eipä kerenny paljon jännittämään rakenneultraa, kun ei kerenny aattelemaan mitään muuta ku potilaita. Ultran teki taas sama ihana naisimmeinen, joka on ultrannu aikasemmillakin kerroilla. Kaikki hyvin sillä suunnalla, löytyy kaikki tarvittava ja juuri oikeilta paikoiltaan. Ja se kaikkia kiinnostava tieto. JEEEE!!!! Hilleviina saa pitää nimensä, meille tulee TYTTÖ!

Nyt jos ihan pikkusen kurkkis huutista. Ei oo nimittäin mitään jemmassa tyttövauvalle. Paitsi ne puolipotkarit jotka tarttu mukaan siltä kirppiskierrokselta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!

29. syyskuuta 2010

Aikataulutettua elämää???

6:16 Veetu turisee sängyssä. Ikkä raplaa puhelinta noustessani antamaan tuttia, joten kysyn kelloa. Eipä toenna ennää tutilla koettaa, joten ukkeli kainaloon ja vaipan vaihtoon.

6:16 Linnea hiippailee olkkariin ja Ikkä kohta perästä.

6:33 Veetu ja Linnea lähtee leikkimään pienten poikien huoneeseen. Aatu nukkuu vaihteeks meidän sängyssä. Attea ei vielä tarvii herättää.

6:45 Atte ja Aatu heräsi

6:55 Tiskikoneen tyhjäys ja täyttö, siinä sivussa sakille aamupalaa

7:19 Lapset sai syötyä ja itellä on "seisovan pöydän aamiainen", elikkä syön siinä sivussa kun teen muita hommia. Eka koneellinen pyykkiä pyörii

7:26 Sisävaatteet etitty porukalle, vielä kun ne sais päälle

8:00 Ulkovaatteet päälle ja menoksi

8:30 Aten eskarilla, poika sinne ja me jatketaan matkaa perhekerhoon

8:45 Ollaan jo kerholla, hippasen ajoissa. Ovi on jo auki joten saadaan riisua ihan rauhassa

9:30 Se kerho alkaa virallisesti, onneks oli muitakin ajoissa =)

11:20 Porukalla taas vaatteet päällä ja suuntana kauppa. Maito loppu illalla eikä kukaan jaksanu enää hakea iltasilla. Onneks Veetun synttäreiltä jäi pillimehuja, sekin mehu kun pääsi loppumaan

11:40 Ollaan jo eskarin pihassa. Atte on vielä syömässä, joten muu sakki ehtii hyvin leikkiä eskarin pihalla.

12:10 Vihdoinkin kotona syömässä. Ikkä oli lähtenyt töihin meidän ollessa kerhossa. Itsellä taas "seisova pöytä", kuorin samalla omenoita piirakkaan. Vatkaaminen kun ei onnistu enää poikien päikkäreiden aikaan. Atte söi parit omenat ja läks pihalle omiin hommiin.

13:00 Omenapiirakka uunissa ja Veetu unessa. Vielä pittäis Linnea ja Aatu saada nukkumaan. Ensin kuitenkin postin avaus. Huutispakettia pukkaa...

13:45 Puhelin soi, Ikkähän se siellä. Ei oikeastaan mitään asiaa. Linnea ja Aatu ei sitten nukahtaneet, leikkiköön.

14:28 Istuskelin tovin tässä koneella. Hiukan huutistelua ja vähän blogeja. Nyt pyykit kuivumaan ja uutta koneeseen. Tiskikone saa oottaa Veetun heräämistä.

n.15:15 Ystäväni kera 3 lapsen tuli meille. Tiskikone on taas pyörinyt kertaalleen.

15:40 Toinen ystäväni Suwi kera 3 lapsen tuli meille.

Sen jälkeen tuonne klo 19 vieraiden viihdytystä, pyykkikoneen tyhjennys ja täyttö, tiskikoneen tyhjäystä ja täyttöä, kahvittelua, ruuanlaittoa 3 aikuiselle ja 9 lapselle, Suwin nuorin ei vielä perusta perunasta ja makkarakastikkeesta, lastenleikkiä ja välillä hillumista, ruokailua.... Elikkä sitä maaliman parasta aikaa kotiäitiystävien ja lasten kanssa.

19:15 Lasten huoneet siivottu ja tämän päivän viimeinen koneellinen pyykkiä saatu kuivamaan. Iltapalaa

19:43 Kaikki lapset unessa. Ihana hiljaisuus ja rauha. Kiitokset rakkaille ystävilleni mukavasta illasta. Olette ihania.

Tässäpä tälläinen päivä. Ja jos joku väittää kotiäidin elämää tylsäksi ja tyhjäksi sopii tulla kokeilemaan viikkoa meille. Joskus vielä teen aikataulutetun viikon tänne teitin iloksi. Nyt lueskelen teidän muiden päivityksiä ja kaivan pakastimesta uuniomenajäätelöä.

27. syyskuuta 2010

Sekalaista seurakuntaa ja salainen ystävä

Juhlittiin Veetun 1-veet. Ukkeli kiittää onnitteluista.












Tein kahvipöytään perinteisen 12 munan kakun. Tällä kertaa persikkarahkatäytteellä, päällä suffelipuffeja, lisäksi tein ensimmäistä kertaa elämässäni voileipäkakun. Siitä tuli hieno ja hyvänmakuinen, kuvaahan ei tietenkään muistettu ottaa.
Ukkeli avasi itse innoissaan lahjansa. Paketeista löytyi Herra Hakkaraisen keraaminen seinäkello, Salama duploja, yöppäri, sukkia ja ensimmäinen oma hot wheels-auto.


Tytöille tuli sopivasti ennen synttäreitä nämä henkkamaukan mekot. Tilasin nuo jo sillon ennakkotilauskuvastosta ja asusteet Emmille harmaana. Noooo.... Tilauksen kestäessä kuva siinä tilauksessa muuttui sen verran että Emmin mekon taskusydämet ja pilkut muuttuikin valkoisiksi ja vaihdoin asusteet. Kiva ylläri oli kun se tulikin sitten harmaana. Tänään kävin hakemassa meidän henkalta sitten ne oikean väriset asusteet. Linnean mekkoon oli nuo valkoiset jo olemassa, vaan kuinkas sitten kävikään.


Eka pesun jälkeen koneesta löytyi tälläistä: Emmin mekolle ei käynyt kuinkaan, mutta Linnean mekon valkoiset pilkut ja sydämet ottivat väriä itse mekosta. Oikeastaan nuo ovat nyt vaaleanlilana paljon kivemmat. Menee vaan asusteet uusiksi, kiva.

Samalla henkan reissulla tuli käytyä piiiiitkästä aikaa kirpparilla. Piti etsimäni Emmille mekkotakkia, ei löytynyt.


Dinoja pojille


Atelle Marimekon tasaraitaa. Nyt on muuten asteen verran huonompaa kuvanlaatua luvassa.


Emmille housut ja huppari


Piiitkä mekkoyöppäri Emmille


Linnean ollessa vauva, neitokaisella oli tätä kuosia oleva body. Rakastin sitä. Nämä puolipotkarit huusivat päästä mukaan, menee Hilleviinalle tai sitten Linnean nukkevauvoille. Rakenneultrahan on vasta perjantaina. Ja tietysti se kirppari oli täynnä vaaleanpunaisia vauvaihanuuksia. Nämä oli ainoat, jotka hairahuin ostamaan ennen sitä.


Vähän lisää Hello Kittyä Linnealle


Barbeille pöytä ja keinutuoli, kuvan nukke ei löytyny kirpparilta


Barbien lapsille karuselli ja potkulauta


Laukkuja barbeille, pussi sisälsi parikymmentä erilaista nuken veskaa.


Linnean nukkevauvoille parit sukkikset




Linnealle prinsessaleikkeihin mekko. Ihania yksityiskohtia täynnä ja hintaa vaan 5 euroo. =)

Kaupungilta kun tikkaat takaisin kotiin ja nouset tappomäen työntäen tuplia, tulee hiukka hiki. Linnea haettiin kerhosta ja Atte eskasta. Hiukan nälkä jo kurni kotiin päästessä. Meinas keittää hermot kun roudaa ipanoita ja nyssäköitä yläkertaan. Onneksi postisetä ja salainen ystävä pelasti tilanteen. Ruokahan ei tietenkään ollut valmis. Ihana salaisen ystävän paketti kiinnosti sakkia juuri sopivan aikaa että sai ruuan pöytään.




Kiitokset salainen. Nyt ootellaan malttamattomana pari viikkoa että päästään testaamaan kasvovärit. Onhan se kiva että koko lapsilauma pääsee osalliseksi tästä riemusta. Äippä takavarikoi suklaat, nam.

Nyt täällä jatkuu hervottomat pyykkisulkeiset. Ihanan aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!!!

23. syyskuuta 2010

Vuosi sitten...

...tein äidistäni neljännen kerran äidin.


Synnyin pitkän kaavan mukaan. Neuvolasta ja äitipolilta oli ohjeet lähteä sairaalaan ambulanssilla ensimmäisistä supistuksista. Oletettiin minun syntyvän vielä nopeammin kuin Aatun. Silloin kun ohje annettiin asuttiin vielä Petosella ja matkaa sairaalaan olisi ollut reippa 8 kilometriä. Muuttohan sattui sitten juuri passelisti tähän sairaalan naapuriin. Muuttoa ruvettiin tekemään tiistaina aamulla ja illalla oli saatu jo asunto melkein asuttavaan kuntoon. Synnytys lähti käyntiin yöllä vesien mentyä ja lähdettiin Kysille. Ei tosin lanssilla, vaan ihan omalla autolla. Lanssilla olisi kestänyt kauemmin tulla meille, kuin meidän mennä tuohon naapuriin. Sielläpä ne sitten loppui supistukset salissa. Koko lysti kesti kaikkiaan 18 tuntia, elikkäs se siitä pikasynnytyksestä. Olenkin ollut syntymästäni asti rauhallinen.





Osaan kiikkua


Osaan kiivetä siskon sohvalle...


...ja keikkua siellä.



Osaan syödä itse lusikalla ja haarukalla


Käsin syöminen tosin on paljon tehokkaampaa


Halailen paljon ja osaan näyttää ikäväni.


Jos olen hereillä äidin ollessa koneella, istun joskus tietokonekaapissa. Tyhjennän papereita tulostimesta....


...tai harjoittelen hienomotoriikkaa avaimilla ja kaapin pohjassa olevalla reiällä.


Osaan pyytää ja tiedän mitä purkka on.


Tiedän myös että siskon kerhopullossa on aina jotain hyvää.


Ja minä osaan kävellä. Olenkin sisarusparvestani ainoa joka otti jalat alleen alle vuoden ikäisenä. Näiden hienojen taitojen lisäksi osaan juoda mukista, osaan sanoa kakka, osaan osoittaa mieltäni, nukun hyvin yöllä ja päikkäreillä, olen iloinen, osaan leikkiä pitkiä aikoja, rakastan legoja....

Minun ensimmäisiä synttäreitäni juhlitaan lauantaina. Mukaan on kutsuttu kummit ja mummo sekä parhaat ystäväni, jotka seikkailevat täällä klik klik.

Ei meillä tämä viikko ihan juhlahumussa ole mennyt. Ollaan Aatun kanssa räkiksessä. Ja lisäksi meidän ollessa syömässä, Aatu päätti viihdyttää minua keikkumalla tuolilla. Seurauksena oli tälläinen pieni vekki alahuulen alla ulkopuolella.



Ja tälläinen vähän isompi sisäpuolella.


Veljpoeka naksautti naamansa pöydän reunaan ja sai ylähampaat läpi alahuulesta.

Nyt äidin pitää kuulemma rueta siivoamaan juhliani varten. Terv: Veetu the Viipoli

20. syyskuuta 2010

Niiisk, niiiisk, köh, köh

No jos se edellinen tauti kiersi minut kaukaa, niin tämä ei. Pää täynnään räkää ja kurkussa kaktus. Pienet pojat on yhtä räkää ja Atella nosti eilen kuumeen. Tänään siis vain Ikkä ja Linnea touhusi kunnolla tolpillaan. Kävin sen verran kuitenkin pihalla että vein neitokaisen kerhoon ja sit lenkki Prismalle.
Maito vajuu ihan silmissä ja sitä saa kantaa litra tolkulla joka kauppareissu ja joka kauppareissun välillä. Lehmä parvekkeella tulis varmaan kohta halvemmaks.

Viikonloppuna olis Veetun 1-vee synttärit, mut saahan nähä missä kunnossa ollaan. Onneks ukkeli ei ite vielä ymmärrä moisen päälle joten juhlien siirto viikolla ei aiheuttane ongelmia.

Nyt jatkan potemista ja keitän saavillisen teetä.