Syksy, tuo inhokkien inhokki

Kesäkukkaset on kauniin kuuran peitossa, kasvihuoneen ikkunat jäässä, maalima kimaltelee kuuraisen auringon paisteessa. Ja olo on niin ällöke öllöke. Inhoon kylmää ja mustaa ja räntää ja syksyä. Pari viikkoa sitten piti jo viritellä valoja pihalle, ei ne ei oo jouluvaloja, vielä. Nehän on tunnelmavaloja, pimmeetä vastaan.
Parina päivänä on metästelty pupusia ja narttu onkin ajanu hitokseen hyvin. Uros on vielä ainakiin viikon saikulla ja sen kyllä huomaa. Reppana protestoi kun ei piäse mehtään. Yks puppeli on nurin ja riippuu nyt oottelemassa turkin poistoo. Turkki on tarkotus jollain keinolla saada säästymään ystikselle, treenaa koiraansa juoksuhommissa.
Syysloma män että heilahti. Ja meiän nuorimmainen trintsessa on ekaa kertaa mummolassa yökylässä. Ei oo kuulemma ikävästä tietookaan, mut mulla on ihan kauhee ikävä jatkuvsti pulpattavaa papukaijaa. Täällä on ihan liian hiljasta. En siis saa aikaseks yhtään mittään.
Viime viikonloppuna käytiin hakemassa uusi perheenjäsen. Killi Kippura on ihanaakin ihanampi kisuliini, jonka luonne on täys kymppi.

Suru-uutisiakin saatiin eilen. Yksi meidän kasvateista oli jäänyt jänösajossa auton alle. Hertta metästellee nyt autuaammilla metästysmailla. Vaikka koira ei meiän ennee ookkaan, niin kyllä se vaan itku tuli. Hertta meni kuitennii hyville ystäville ja ollaan sitä paljon nähty ja kuultu elämästä.