15. joulukuuta 2011

Elämä jatkuu

Kiitokset kaikille osanotoista. Ukkini oli yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni.

Hautajaisiin on hommattu vaatteet. Osa jo kesällä, kun elinaika ennuste oli melko heikko. Viimeiset nyt ukin poisnukkumisen jälkeen.

Äitini siskoineen on jo aloittanut ukin asunnon siivouksen ja muut järjestelyt. Hautajaispäivä varmistui ukin kuolemaa seuraavana päivänä.

Ukki laitettiin arkkuun eilen. Hänellä oli elinaikanaan unelma lottovoitosta ja jos voitto osuisi kohdalle, hän ostaisi upouuden Volvon. Äiti kävi siskoineen hautaustoimistossa ja järjesti asioita. Äidilläni oli yksi, hyvinkin maallinen ja varmaan erikoinen kysymys. Minkä merkkisiä toimiston autot ovat? Heillä on Mersu ja Chrysler. Äiti kertoi syyn kysymykseen ja ihana ihminen toimistosta lupasi järjestää Volvon. Täällä on kuulemma sen verta pienet piirit, että autojen vaihto onnistuu. Niinpä ukkini pääsi viimeiselle matkalleen Volvon kyydissä.

Pentukoirat kasvaa ja kaikilla on silmät auki. Hampaat on alkanut puhkeamaan ja leikki maistuu. Vielähän tuo meno on melkoisen haparoivaa, mutta joka päivä vauhtia on tullut hitunen lissää. Tänään kävi ensimmäinen katsoja ja Jumi sai uuden kodin. Nytpä siis mainos:


Myydään puhdasrotuisia Suomenajokoiran pentuja. Pentujen luovutus alkaa viikolla 4. Pennut luovutetaan madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pennuilla ei ole papereita, joten näyttely ja koekäyttöön näistä lutusista ei ole. Jos kuitenkin haluat itsellesi metsästyskaverin, niin täältä sellaisen löytää. Pennuista tulee sosiaalisia kavereita, jotka tottuvat lapsiin, kissoihin ja muihin koiriin. Hinta on 350€. Vapaana vielä 3 urosta ja 4 narttua, puhelinvarauksia tosin on tehty jo 3 uroksesta ja yhdestä nartusta.
Jos satut itse kaipailemaan mehtäkaveria tai tiedät jonkun sellaista kaipailevan otappa yhteyttä ensin sähköpostilla madwenturez@luukku.com.

Täällä oli lunta vielä toissapäivänä ja lapset rakensi isoja lumiukkoja ja pieniä lumiukkoja sekä parit linnat. Nytpä noista on muisto vain, lumet sulaa kohisten. Hemmetti jos tulloo musta joulu.

Meillä olisi tulevana sunnuntaina kylätalolla kylän pikkujoulut. Ohjelmassa olisi yhteislaulua, puuroa, arpajaisia ja joulupukki. Ihanaa asua näin pienellä kylällä =)

Ei oikein tuo kirjoitussuoni kuki, joten päätämpä turinani tähän ja palaan astialle, kun asiaa on enemmän. Kuvia ei valitettavasti pysty lisäämään, kun joku piuha on irti tietokoneen ja tollasen muistilaatikon väliltä. Käsi, tiedän.

Mukavaa joulun odotusta itse kellekkin

2 kommenttia:

kassu kirjoitti...

sielläkö ei oikeesti oo yhtään lunta. meillä täällä iisalmen kupeessa on maa ihan valkeena (ainakin vielä).

Minttu kirjoitti...

Kassu: On täällä vähän lunta. Voi ehkä sanoa sitä olevan. Muutama sentti sellasta loskasontaa. Veti melko pimmeeks taas ku sulattaa metästä tuota lunta. Saapahan haettua lissää puolukanvarpuja