18. elokuuta 2011

Kerhokin alkoi

Tänään alkoi Linnean viimeinen kerhovuosi ja Aatun ensimmäinen.




Aatulla veti hiukan turpavärkkiä solmuun eka kerhoaamu


Linnealle tämä on jo tuttua puuhaa


Sit menoks, vettä sataa tietenkin taivaan täydeltä


Linnea ootteli kerhon alkua tyynen rauhallisena


Aatukin oli rauhallinen, mutta mitä lie pienen miehen päässä pyörinyt.

Kerho jatkuukin samassa kerhossa myös jatkossa. Uuden asuinpaikan lähikerho on ihan täynnä. Voipahan hoitaa viikonlopun ruokaostokset kerhon aikana. Toinen ruokakauppapäivä onkin maanantai-ilta, kun Linnealla on sirkus.
Tänään käytiin isojen poikien kanssa tutustumassa uuteen kouluun ja sopimassa koulukyydeistä. Aten luokalla on 2 tyttöä ja yksi poika, Aten lisäksi. Samassa luokkatilassa on ykkösten lisäksi kakkoset ja eskat. Joonas puolestaan on ainoa 5. luokkalainen ja tekee hommia kutosten kanssa. Kiva pieni koulu ja oikein mukavan oloisia opettajia. Tilatkin oli mukavat ja viihtyisät. Poikien koulutaksin kuski on Ikkän vanhempien tuttava, joka muistaa Ikkän vielä vuosienkin takaa.

Pakkaaminen puolestaan on kohtuullisella mallilla ja nurkat alkaa täyttymään täysistä lootista ja säkeistä.

5 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Onpa teillä todella mielenkiintoiset elämänvaiheet käsillä! Eikös muutto jo kutkuta lasten mieltä?

Katja kirjoitti...

Meillä on kuopuksella vika kerhovuosi. Jotenkin haikea fiilis kun tämän vuoden jälkeen ei tässä perheessä enää kerhohetkiä koeta.
Pieni koulu voi olla taivaallinen paikka lapsille, tai sitten ei. Toivottavasti saitte lapset hyvään kouluun, ennakkofiilis kertoo kyllä paljon!

Minttu kirjoitti...

Sirkku: Kyllähän se kutkuttaa, varsinkin isojen poikien mieliä. Aatu vaan haiveilee mönkijästä, jonka Ikkä on luvannu lapsille sinne hankkia =)

Katja: Ensivaikutelma koulusta ja muista lapsista oli oikein hyvä. Ja opettajista tuli kaikista hyvä tunne.

suvi kirjoitti...

meilläkin tänään 1 pojista aloitti kerhotien,jännä kuulla,miten on mennyt.reippaana sen kyllä aloitti:)
ihanaa,ku lapset saa käydä pientä kyläkoulua.

Niinu kirjoitti...

Meillä on pelkkiä hyviä muistoja lasten kerhotaipaleesta:)
Teillä puhaltaa todella muutoksen tuulet. Onnea kauhiasti, kyllä maalla vaan on mukava asua!(vaikkei me ihan maalla asutakkaan...)
Mutta oma piha ja avaruus(sekin:)! Hienoa!