15. huhtikuuta 2011

Hilpeyttä herättää

Olen joskus tainnut mainita Ikkän veljen tempauksista. Tämän kertainen kyllä lyö reippaasti kaikki muut laudalta.
Joku tovi sitten Ikkän veljelle tuli autokauppojen yhteydessä sellainen tuninki civikki. Veljpoeka sitten samaan aikaan oli myymässä traktoriaan poikkeen ja tarjotteli civikkiä Ikkälle. Ikkä sanoi vaihtavansa sen auton meidän taulutelkkariin ja kaverilta parilla kympillä ostettuun kotiteatteripakettiin. Telkkareissahan nuo hinnat näkkyy putoovan kun lehmänhäntä, joten sen töllön sen hetkinen arvo oli noin 400 euroa. 100 euroa rahaa annettiin kaupanyhteydessä tulevista osista, puskuri ja yksi ovi. Nämä osat piti maalata ja asentaa paikalleen. Muuten rahaa siihen autoon meni noin 150 euroa. Ja nythän olemme päässeet kokonaissummaan 750 euroa. Kaikki jotka tuntevat Ikkän veljen ihmettelivät hölmöjä kauppoja, onhan toveri vaihtanut autoja kuin sukkia jo viimeiset 10 vuotta. Niin on muuten tehnyt Ikkäkin. Taitaa olla nyt menossa auto numero 40. Muiden arvostellessa kauppoja Ikkän veli alkoi keksiä kaiken näköisiä vikoja autoon, joita ei todellisuudessa ollut. Civikki oli meillä jokapäiväisessä ajossa, eikä siinä mitään vikaa ollut. Tais ottaa veljpoekaa jo päähän kun traktorikaupoista saadut rahatkin oli jo tuhlattu. Eilissä päivänä soitti sitten ostajaehdokas ja kävi tutkailemassa civikkiä. Pienen tuumaustauon ja lounaan jälkeen auto vaihtoi omistajaa hintaan 1850 euroa. Mitäpä luulette ottaako aivolohkoon veljpoejjalla, kun traktorikauppojen huumassa laittoi auton taipaleelle =)
Minua sen puoleen ei harmita yhtään vaan lähden shoppailemaan välikausikenkiä muksuille ja kiitokset cittarin kenkäpassin ostanen kengät myös itselleni =)


Oikein mukavaa ja aurinkoista päivää vaan kaikille täältä Savon syvämmestä!

3 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Nää on niitä juttuja, joille naiset hymyilee vinosti puolella suulla ja myhäilee "niin ne miehet tekkee" ja miehet puhuvat vain "sopuhintakaupoista".

Katja kirjoitti...

Kauppa se on mikä kannattaa :DD
Minä ostin kerran omituisen laatikoston kirpparilta parilla kympillä. Minusta hinta oli jopa kallis, mutta ostin kun luulin tarvitsevani. Muutaman kuukauden jälkeen kyllästyin kun laatikosto oli aina tiellä. laitoin sen sitten huutikseen kun ei ollut kirpparipaikkaa tiedossa. Ja kappas, huutiksessa sen hinta kohosi muutamaan sataseen. Kyllä siinä piti pari kertaa nielasta ja hierasta silmiä kun katsoi kaupan päättymisen jälkeen sen loppusumman. Mukava tietysti noin päin :DD

-Jassu- kirjoitti...

Haah! :-D Kauppa se on joka kannattaa ja teillä kävi nyt tosi hyvä mäihä!
Ja kengät koko poppoolle, ei paha lainkaan.

Mukavaa viikonloppua!