1. helmikuuta 2011

Perä eellä puuhun

Ihan ekaksi pahoitteluni Helille ja Annulle, en nyt millään kykene keskittymään teidän heittämiin haasteisiin. Palaan niihin kuhan pää antaa periksi.

Eilen oli neuvola ja taasen tuli epäily perätilasta. Sain kiireellisenä ajan ultraan ja kävin siellä tänä aamuna. Ei tullut yhtään hyviä uutisia. Neitokainen istuu ja vieläpä niin korkealla että tarjoava osa voi olla varpaat tahi pylly. Soitin neuvolaan, että jos sitä sitten aikaa äitipolille. Ihana neuvolan tätini yritti kaikkensa että aika olisi saatu tälle päivälle, mutta ei onnistunut ei. Nyt sinne lähti sähköinen lähete, jonka lääkäri katsoo, joskus ja sitten sieltä soitetaan aikaa, joskus. Voi mennä jopa ensi viikolle. Ihan sellanen pienen pieni jännitys momentti tässä hommassa vaan on. 3/4 lapsesta elikkäs Atte, Linnea ja Veetu ovat syntyneet viikolla 38+5 elikkäs tulevana sunnuntaina. Nooh pitää pitää puhelimessa akkua täynnä, kun ei nyt sit passais ehken sillä omalla autolla kurvailla Kysille ku lähtö tulee. Ja toivoa sopii yhtä rauhallista synnytystä ku Veetulla eli 18 tuntia toisin kun Aatun äkkilähtö kahteen tuntiin pihalle eka supistuksista.
Onneksi lantio on kuvattu jo Veetun aikaan joten 3,5 kiloinen ipana sopii sieltä pihalle vaikka sitten perä eellä, isommasta ei sit ookkaan takeita. Mutta jospa tuo neiti ei nyt olis kuitenkaan 4 kiloinen mötkäle. Ja kiitos puhtaasti perätarjonnassa ilman ylimääräsiä kuvioita, niin selviis ilman sektioo.
Toivottelen kuitenkin kaikille aurinkoista viikkoa!

Edit. Soittivat äitipolilta ja kääntöä yritettään huomenna aamusta. Kaikilla sitten sormia kyynärpäitä myöten ristiin että siinä onnistutaan. Sektiohan EI ole vaihtoehto!!

8 kommenttia:

Katja kirjoitti...

No voi ei. Yrittävätkö edes kääntää?

Minttu kirjoitti...

Katja: Sehän selviis ku pääsis sinne äitipolille... Sitä ennen ei voi ku toivoo ettei lähe käyntiin. Ja minä kun en oo muuta toivonukkaan =)

Sirkku kirjoitti...

Kyllä ne asiat selviää, mutta tarvittaessa omas ja lapsen turvallisuuden nimissä, jos lääkäri sektiota suosittelee, hyväksy se vaihtoehdoksi.
Perätilasynnytys ei ole "kivaa".

Niinu kirjoitti...

Auts.Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja erityisesti niin kuin olet toivonut:)
Täällä pidetään peukkuja pystyssä, pidä sinä jalkoja ristissä:D

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Niin kuin sanoit, niin kyllä vauva peppu edelläkin tulee alateitse, kun vain malttaisi pitää jalkansa ylhäällä. Olen kolme perätilavauvaa synnyttänyt alakautta, kaikki oli yli neljän kilon. Käännöskin voi onnistua, jos tämä on sinun ensimmäinen perätilavauvasi, mulla ne ei onnistuneet, enkä sitten enää halunnut niitä yrittääkään. Peppuhan ei paina niin paljon kohdunsuuta kuin pää, että samanlaista pelkoa käynnistymisestä ei ole kuin rt-tarjonnassa. Tsemppiä, Minttu!
T. malla:)

Minttu kirjoitti...

Sirkku: Ilman muuta sektio tehdään jos se on paras vaihtoehto. Ei vaan olis tähän elämän tilanteeseen se suotuisin.

Niinu: Kiitokset tsempeistä =)

Malla: Kolme on aikasemmin istunu, mutta ei ole tarvinnut kääntää kun ovat kääntyneet itse. Tämä on ensimmäinen kääntöyritys. Täällä ei anneta synnyttää perätilassa yli nelikiloisia. Se on sitten sektio, jos painoarvio antaa niin isoja lukuja.

Eve kirjoitti...

Onko siellä teilläpäin hyviä akupunktiohoitajia? Hyvä hoitaja saa vauvan kääntymään ilman mitään vatsan paineluita - eli vauva kääntyisi ihan itse hoidon aikana! Jos uskallusta on ja mahdollisuuksia, niin suosittelen kokeilemaan...

Eve kirjoitti...

.. siis jos ei nyt tän aamuinen onnistunut.. Toivottavasti asia kuitenkin jo kunnossa!