7. kesäkuuta 2010

Heippa!!!

Se on sitten Ikkän loma vietetty ja nyt "lomaillaan" lasten kanssa. Vierailevat tähdet ova tulossa meille juhannukseksi ja ovat ainakin kaksi viikkoa. Täällä lasketaan jo päiviä siihen =)

Meillä on nyt ensimmäistä kertaa meidän yhteisen elämän aikana tilanne, että Ikkällä on vakkarityö. Onhan niitä pätkiä ollut, mutta palkka on sitten ollut mitä sattuu. Nyt työ on vakkari ja palkkakin kohillaan. JEEEE!!!! Ja ensimmäistä kertaa elämässämme olemme tehneet 5 vuotis suunnitelman. Luoja. Tähän asti ollaan menty melkeinpä päivä kerrallaan laskien ja ynnäten, mihin rahat riittää vai riittääkö ollenkaan. Nyt ne riittää. Siihen suunnitelmaan kuuluu armoton säästäminen. Ostopostaukset saattaa uupua lähes tyystin tästä etiäpäin. Mehän olemme molemmat jo yli 30, joten asuntosäästäjiksi olemme liian vanhoja. Ainoa vaihtoehto saada asuntolainaa on siis säästää sikana. Olemme laskeneet että seuraavan 4-5 vuoden aikana saamme säästettyä rahaa niin paljon, että pankkisetä antaa meille lainaa sen tarvittavan summan. Olenkin koukuttanut itseni täysin oikotiehen ja etuoveen. Tällä hetkellä Kuopion alueelta saa yli 100 neliöisen rivaripätkän 5h+k+s alle 200 000 eurolla. Vaatiihan tuon hintaluokan asunnot toki pientä tahi vähän isompaa remppaa, mutta mikään nyt myynnissä olevista kohteista, hintaan katsomatta, eivät selviäisi ilman laittoa että ne miellyttäisivät. Ensin mietimme omakotitaloa, mutta Ikkän pitkien päivien ja minun inhoni puutarhahommia kohtaan takia, päädyimme rivari vaihtoehtoon. Joten vuonna 2015 olisi tarkoitus ottaa SE SUURI ASKEL elämässä ja heittäytyä asuntovelalliseksi. Pelkkä ajatus vetää vatsan kuralle.

Joten vinkkinä teille kaikille alle 30 lukijoilleni, joilla ei vielä ole asuntolainaa eikä sitä ensimmäistä asuntoa, aloittakaa heti asuntosäästäminen. Vaikka tämän hetken elämäntilanteenne ei olisikaan sellainen että edes suunnittelette omaa, suosittelen lämpimästi tuota vaihtoehtoa. Elämällä kun on tapana tuoda yllätyksiä ja muutoksia matkan varrella. Tässä vaiheessa omaa elämääni olisin todella toivonut jonkun sanovan minulle,että aloita asuntosäästötili alle 30. Saahan sen asunnon/talon ostettua vielä tässäkin vaiheessa, mutta työmäärä sen eteen on huomattavasti suurempi.

Eiköhän tuossa ollut tarpeeksi paasausta tälle kertaa. Loppukevennyksenä arkisia juttuja. Veetu oppi seisomaan tukea vasten jokunen tovi sitten. Taitoa harjoiteltiin tähän asti vain sängyssä, mutta perjantaina ukkeli keksi miten seistään sohvaa vasten, miten seistään lelulaatikoita vasten, miten päästään kiipeämään tietokonekaappiin ja siinä samalla saadaan revittyä tulostimesta paperia. Tuon pikku toverin vauhti alkaa jo huimata päätä, ipanaisella kun ikää on vasta 8 kk. Taitaa olla meidän sakista ainoa joka lähtee kävelemään alle vuosikkaana.





Tälle päivälle on ohjelmassa Aten kesistä ja myö loppusakki lähetään puistoilemaan kavereitten luo. Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille.

8 kommenttia:

-Jassu- kirjoitti...

Kivaa, olet "palannut" takaisin! :-) Ja onnea Ikkälle vakkariduunista!

Hyvältä kuulostaa teidän suunnitelmat, tsemppiä säästöohjelmaan!

Kuten teidät, meillähän nuo asuntoasiat ovat (niin hyvässä kuin pahassa) olleetkin kovasti ajankohtaisia ja Oikotie on tullut tutuksi meilläkin. Tilanne on vielä auki, mutta päivä kerrallaan tässä odotellaan tilanteen selviämistä. Sen verran vaan kommentoin tuota teidän ajatusta rivitalosta, että kannatan! Siellä yhtiömuotoisissa sentään vastuu korjauksista ym jaetaan kaikkien kesken. Minä en enää koskaan suostu muuttamaan omakotitaloon jossa on vastuuajat menneet umpeen!

Katja kirjoitti...

Hui! Kovalta kuulostaa hinnat, mutta rivarit on tunnetusti aina ja kaikkialla kalliita. Nykyään taitaakin olla pankeilla tiukentuneet systeemit. Me kun aikoinaan kaksvitosina haettiin sitä ekaa lainaa, niin sitä sai ihan ilman säästöjä ja takaajia. Riitti kun toisella oli vakituinen työpaikka. Tosin yksi pankki meidät diskasi jo melkein ovella, mutta sehän oli vain heidän tappionsa :D
Meillä vaikka lainaa on otettu jo noin varhain, on sitä tiedossa vielä pitkäksi aikaa. Alkoi asuntojen suhteen nälkä kasvaa syödessä :)
Tsemppiä säästämiseen ja onnea asunnonetsintään!

Niinu kirjoitti...

Kohta 11 vuotta naimisissa pankin kanssa...
mutta maksetaanpa omaa!
Laina kun otettiin niin toinen meistä oli osa-aikatyöläinen äitiyslomalla ja toinen opiskelija, joka teki osa-aikatöitä...pankki sanoi tietysti että ei käy...vaihdettiin toiseen pankkiin, joka otti riskin, saatiin puoli miljoonaa markkaa lainaa(silloin se kuullosti kamalalta). Ostettiin asunto, remontoitiin se, myytiin voitolla, ostettiin toinen asunto, remontoitiin se ja myytiin voitolla...loppujen lopuksi rahat riitti tähän perusterveeseen mutta remontoitavaan omakotitaloon...ja taas remontoidaan!
Siinä sivussa tehtiin ne kaksi lasta ja toinen meistä teki uraa. Matalalentoa ollut mutta kyllä kannatti:)
Lämpimästi kannatan omaan asuntoon satsaamista, vuokraa ei kannata maksaa! Ja kun et kerro kellekään, niin rivariin minäkin olisin tahtonut, ei vaan ollut kahteen vuoteen yhtään isoa tarjolla näillä main...
Onnea ja intoa säästämiseen, vaikka kyllä sitä lainaa ilman säästöjäkin saa. Ihailtavaa suunnitelmallisuutta teillä!

Mari A. kirjoitti...

Juu, säästäminen on kivaa... Meillä ehkä vähän samansuuntaiset tulevaisuudennäkymät, mutta katsotaan se säästökohde sitten myöhemmin.

Tapoja on monta. Meilla kanssa osa sukua vannoo oman talon nimeen ja ostaa talon/asunnon jo opiskeluvuosina ja hylkää sitten kun työn perässä muuttavat. Osa taas elää vuokralla eikä tee elämässään velkaa. En osaa arvostella tapoja, kumpi on parempi. Huonoja kauppoja ja taloja on vaikeampi vaihtaa, jos se on oma. Vuokralla on taas helppo muuttaa työn perässä milloin mihinkin. Itse asuin kymmenen vuoden aikana neljässä eri kaupungissa, kahdessa eri maassa, niin ehkä se oma olisi ollut taakka jossain vaiheessa.

Nyt ehkä alan huomata, että alamme oikeasti asua vain yhdessä paikassa, eikä ole tehnyt mieli muuttaa - tai siis on, mutta ehkä se ei ole realistista kuitenkaan...

Itse en jaksa lähteä oman talon metsään. En tykkää pääosin suomalaisista taloista ja sitten se talven lumenluonti. Olen siis asunut omakotitalossakin, mutta kas hassua, vuokralla =D

Pitäisi olla vähän pysyvämpi luonteenlaatu siihen omaan =D

Katja kirjoitti...

Unohdin onnitella ikkää työpaikasta!!
Ja muuten kaikki nuukailuvinkit kelpaisi tänne.Ensi talvi on taas aika kurja kun tulot on 0e, ja tippuu se suurin neljännen lapsen lapsilisäkin pois. Sellaista pakkosäästöä :)

xxxxx kirjoitti...

Kiva kuulla teistä! Onnea täältäkin uudesta työstä, hienoa että asiat menevät niinkuin niiden pitääkin;-)

Olet kyllä niin oikeassa tuon asuntoasian suhteen,että. Hurjat ovat hinnat sielläkin suunnalla ja tuskin tässä mitään hintaromahdusta on ainakaan pariin vuoteen tulossa.Hurjimmissa spekulaatioissa jos euromaat hajoaisivat, voisi tietysti rahamarkkinoilla jotakin korkojen nousua tapahtua..mutta aika paljon saa kyllä korot nousta enennkuin asuntojen hinnat lähtevät tuntuvaan laskuun. Tosia-asiahan on että kasvukeskuksissa on aina lapsiperheitä ja järkevän hintaisille perheasunnoille on huutava kysyntä!

Mukavia ja aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!

Mia kirjoitti...

Meillä samat haaveet ensi vuodelle. ;) Tosin asuntoa varten ei olla säästetty ollenkaan ja tuskin tässä säästellään. Meille 150 000e pitäisi löytyä omakotitalo ja uskon täältä löytyvänkin. Ainut vaan että saa varmaan odotella sopivaa, täällä kun on niin vähän taloja myynnissä..
Tsemppiä ja ihania haaveita teille! :)

Helmi kirjoitti...

Onnea säästöprojektiin. Mekin on yritetty vähän säästää, mutta näillä vuokrilla se on hankalaa. Maksetaan näistä 68neliöstä 1000€/kk, joten sillä lyhentää jo lainaakin kivasti. Meilläkin oli ensin tavoitteena rivarinpätkä, mutta kun samalla hinnalla rakentaa talon, niin valitsimme sen vaihtoehdon.