10. huhtikuuta 2010

Uimaan?!

Mullahan oli siis todella loistava suunnitelma tälle aamulle. Ensin kahvia ja bloggailua, sitten Veetu aamu-unille parvekkeelle, Aatulle ja isille kahdenkeskenaikaa ja isompien kanssa uimahallille.

Ensin ei löytynyt Aten uimalaseja. Ne oli sitten jääny mummolaan. Nou hätä, laseja voi lainata hallilta. Sitten kaivelemaan netistä niitä aukioloaikoja. Luulin ett se halli aukee ysiltä. Aukeehan se halli joo, mut lastenaltaaseen ei pääse ennen kymppiä. No ei sekään vielä mitään, Veetua vaan joutuis viihyttää tovin pidempään. Nyt oli siis jo homma aikalailla hallussa, uikkarit etitty muksuille, pyyhkeet katottu ja laudeliinatki muistin kaivaa kaapista. Ainoa asia jonka tässä loistavassa suunnitelmassani olin unohtanut, oli se oma uikkari. Tai siis bikinit, mä en voi sietää kokouikkareita, ne ahistaa, kiristää, puristaa, liimautuu.... Sieltähän ne löytyi, kaapista, viime kesän bikinit. Näähän mulla on ollu jo jonkun tovin. Sopi päälle Linneaa oottaessa, sopi päälle juuri Aatun saaneena, sopi päälle viime kesänä Veetua oottaessa, vaan eipä kuulkaa sovi enää. Alaosa sopii ja on hyvä, ei kiristä, ei purista, mutta yläosa. Eihän nää hehtaariutareet saamari pysy siellä "lappujen" sisällä. Se siitä uintireissusta sitten. Uudet olis tulossa vasta ens viikolla Ellokselta, joten katomma sitä uintia sit uudemman kerran.

Uusi suunnitelma sisälsi sitten tätä:




















Atte oppi ajamaan ilman appareita jo viime kesänä, mutta itse liikkeelle lähdön harjoittelu jäi tälle keväälle. Ja onnistuihan se. Linnealla ei ollut pienintäkään hajua polkemisesta viime syksynä, nyt se homma sujui kuin vettä vaan. Aatulle piti laittaa kypärä tuohon mopoiluunkin, tää kaveri kun olisi laskenut kaikki mäet tuolla mopolla.

Nyt lähdenkin sitten tyhjentämään pyykkikoneesta vaatteet narulle ja lataan sen kuraisilla vk-vehkeillä. Mukavaa viikonloppua kaikille.

5 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Kivoja puuhia =) Me tänään tarjouduttiin hakeaan ne pyörät vihdosta viimein leikkimöksästä, mutta kaverien seura vei voiton. Ei sitten vielä korkattu kautta =)

Meillä nuo isot on ajanut kolmivuotiaasta potkupyörillä (eli ilman polkimia olevat pyörät) ja viime kesänä lähtivät ilman appareita tuosta vaan polkemaan. Eemelillä ei viime kesänä riittänyt pituus pyöräilyyn, mutta josko nyt jo yltäs jalat.

Hauskaa viikonloppua teille sinne!

Ps. Kovin on teillä vielä kuraista, täällä alkaa oleen jo oikein mukavaa. Hiekkis on ainoa paikka, mistä saa lapset kuraseiksi.

Niinu kirjoitti...

Hauska tuo kumollaan-kuva!
Niin todentuntuista,melkein tunsin hiekan hampaiden välissä:)
Meillä vietetään lapsi-vapaata lauantai-iltaa,ihan samanlailla kuin lasten kanssa...kyllä me ollaan vanhoja...

Minttu kirjoitti...

Hansu: Meillä taitaa just se hiekkis olla ainoa paikka jossa lapset pysyis puhtaana. On nimittäin edelleen lumen alla koko puisto.

Niinu: Linnea ajo mäkeä alas ja suoraan lumipenkkaan, johon oli kipattu hiekotushiekat. Pääsi ylöspäin ehken puolmetriä ennen ku kippas selälleen =)

-Jassu- kirjoitti...

Juu, aina ei mene niin kuin valssi kesäpäivänä... Mutta onneksi lapset tyytyivät sitten pyöräpuuhiin! Ihan loistava se kupsahduskuva! :-D

Suvi kirjoitti...

Aina ei mene kuten suunniteltiin.. Hyvä kun oli sitten vaihtoehto B tarjolla. Kivoja touhukuvia! Ja äidille vähemmän kiva touhukuva tuo viimeinen ;D. Pitäiskin laittaa pyykkikone laulamaan täälläkin päin ihan kohta..